torstai 18. huhtikuuta 2013

Steps Backwards


Toisinaan yöt menee siinä, että mietin, mistä kaikesta olen eniten saanut aihetta mennä siihen täyteen epätoivotilaan, kun kädet revitään auki, väärinkäyttää lääkkeitä, ja sillä tavalla.
Ja sitä, mitä muut ihmiset on siihen sanoneet.

Vanhoja juttuja. Olen hirveä vanhojen haavojen repijä.
Heti aloitettuani tämän miettimisen on pakko tehdä jotain 'typerää'.

Tunnen aina nolanneeni itseni täysin, kun olen yrittänyt vaan kertoa, miten pahalta tuntuu. Ne ovat oikeastaan traumaattisia kokemuksia. Katselin blogin vanhaa kuvagalleriaakin ja päätin addata vanhoja tunnelatausrustauksia.

Mieluummin unohtaisin vaan kuka olen.
Ei kukaan muukaan juuri muista mistä tulen tai missä olen, joten miksi minun pitäisi?

Tuntuu joskus julmalta elää maailmassa johon en ole ollut enää henkisesti valmis.
Vain sen takia etten tahdo satuttaa perhettä tämän enempää.



Miksen vaan voi repiä käsiäni irti ja silmiä päästä?



Miksei katossa voi olla hirttonarua?


Miksen voi olla siinä hidastetussa tilassa, kun tietää kuolevansa.


"Etköhän sä oo vähän liian dramaattinen."


Väsyttää liikaa.

Ja lopulta nämä asiat kadottaa kunnon erä Pokemonia tai Zeldaa.
Totta puhuen pelit on enää ainoa asia joka saa unohtamaan muun maailman, ja se on vaarallista.
Nyt ymmärrän miksi kukaan saa addiktiota mistään...

Se on ainoa pakokeino.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti